Asennushiekat ja tarvikkeet

Asennushiekat ja tarvikkeet

Valikoimastamme löydät sopviat tuotteet niin liuskekivien kuin granittien asennukseen.

Tutustu!

Kivituhka 0-3 mm soveltuu saumaukseen sekä ohueseen asennus/oikaisutarpeeseen.

Pienemmän kivikoon ansioista asettuu paremmin kivien väliin ja tiivistyy paremmin kuin karkeampi hiekka. 

Kivituhka soveltuu myös alustaksi esim. sammalelle. Sammaleen saa kasvamaan maaperää happamoittamalla. Hienokseltaan mullan lisääminen saa nurmikon kasvaamaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sammalet ja nurmet valtaavat ajansaatosta kivetyksen pintaa, eli vaatii jatkuvaa huolenpitoa. 


Maanrakennuskankaan avulla estät eri maa-aineksi sekoittamusta keskenään ja parannat asennuksen kestoikää.

Maisemointikangas on materiaalina ohuempi ja soveltuu pienemmän pihakivien asennuksen kankaaksi. Suodadinkangas on materiaalina vahvempaa ja käytetään silloin kun kohteelta vaaditaan enemmän maan savisuuden tai rakennusten vuoksi. 

Maakangas ehkäisee myös kasvillisuuden pääsyn pihakivetykselle. Kangas tulee aina ennen varsinaista asennushiekkakerrosta. 


Kalliomurskaa, 0-8 mm. 1 tonni = n. 0.7 m3. Värinä tummanharmaa. Teräväsärmäisenä ja hivenen isommalla kivikoolla olevana soveltuu paremmin kiviasennuksien alle.

Saumaukseen suosittelemme 0-3 mm kivituhkaa. Kovin isokoinen kivi nousee herkästi kivetyksen pinnalle. 

Ainevahvuus valitaan asennettavan kivetyksen mukaan. Liuskekivien asennuksessa suositeltava ainevahvuus on kivenvahvuus + 5 cm, jotta eri korkoerot saadaan helposti tasattua 

Yhdellä 900 kg säkillä saadaan n. 10 m2 asennus tehtyä.

TUOTTEEN MITAT

  • Kiven koko: 0-8 mm / 900 kg
  • Muoto/malli: asennushiekka

TUOTTEET OMINAISUUDET

  • Karkeusaste: hieno asennustuhka
  • Pakkasenkesto: Kyllä
  • Soveltuu polkukiveksi: Ei
  • Soveltuu isoille pihoille: Ei
  • Paino: 900 kg/skk
  • Myyntierä: lava


(*) pakollisia tietoja