x
kirjaudu

Kirjaudu kauppaan

  • Tunnus
  • Salasana

Ohjeet

Pohjustustyöt

Sopivat pohjamateriaalit kiven kiinnittämiseen ovat mm. betoni, tiili ja harkko. Myös muut elämättömät pohjat soveltuvat, mutta tulee varmistua, että alusta kestää kiven painon. Päällystettävän pinnan tulee olla puhdas ja kuiva. Puhdista kiinnityspinta ylimääräisestä laastista, pölystä, hilseilevästä maalista yms. Tasoita pintaa ja käsittele se tarvittaessa primerillä tartunnan parantamiseksi. Sommittelu ja kiven työstäminenSuunnittele kokonaisuus ennen aloittamista.

 

Ota huomiooon mm. mahdolliset katkaisukohdat siten, että ne ovat ovat mahdollisimman huomaamattomissa kohdissa. Kiveä voidaan työstää esimerkiksi timanttilaikalla tai märkäsahalla.
Mosaiikit asennetaan yleensä kuivissa tiloissa normaalilla saneerauslaastilla, esim. Fescon saneerauslaattalaastilla. Pois lukien tästä vaaleat kivet, kuten onyksi, sokeri joissa harmaan laastin läpinäkyminen voi olla riski. Laasti levitetään alustaan lastan sileällä puolella, jotta laasti levittyy kauttaaltaan alustaan. Tämän jälkeen laasti kammataan auki lastan hammastetulla puolella. Hammastuksen koko riippuu laatan koosta ja taustakuvioinnista sekä alustan tasaisuudesta. Laatat painetaan huolellisesti laastiin kiinni. Tarkat saumavälit saadaan käyttämällä saumanarua tai laattaristiä.

 

Tarkasta pystysuora linja säännöllisesti. Varmista säännöllisin väliajoin, että laasti peittää koko laatan takaosan tarkastamalla.SaumausKäytä normaalia kapeille saumoille tarkoitettu laastia. Saumalaastin värin on hyvä olla mahdollisimman lähellä kiven värisävyä.Mikäli haluat selvää kontrastia saumalla, kiven pinta on hyvä käsitellä esim. Soledon kivisuojalla, Kiillon Kisulla yms. Huomaa, että jotkut kivisuojat saattavat muuttaa kiven väriä. Tee ensin testi,Kivet saumataan päältä kumilastan avulla kahdesta suunnasta saumaan nähden. Ylimääräinen laastijäämä pyyhitään heti pois puhtaalla saumasienellä. Saumojen viimeistelyä varten on kätevä olla pienempi, helposti taivuteltava sieni, jolla voit puhdistaa nurkat, yksittäiset kivet yms.

 

Loppupuhdistus ja huolto

 

Kun saumat ovat kuivahtaneet, muotoile ja tasaa saumat. Pidä jälkikostustuksilla saumat kosteana 1-2 vuorokautta. Sen jälkeen saumat ovat täysin kovettuneet. Pinta pestään viimeisen kerran pesusienellä, jolloin pinnalta poistetaan laastipöly.Mikäli kiven pintaan jää puhdistuksen jälkeen laastijäämiä, käytä puhdistukseen esim. laimennettua Solmasterin RKL:ää. Levitys onnistuu helpoiten siveltimen avulla.Normaaleissa, kuivissa tiloissa pöly yms. lika harjataan pehmeällä harjalla tai imuroidaan ja pyyhitään kostealla.Kosteissa tiloissa, esim. saunan palomuurissa kivet voidaan kastella reilusti ja tarvittaessa harjata harjalla. Tahrat kannattaa puhdistaa heti tuoreeltaan. Puhdistuksessa voidaan käyttää normaalisti vettä, harjaa ja pesuainetta.

 

Työkalut ja tarvikkeet

  • Timanttilaikka tai märkäsaha, harja, vatupassi, saumanaru, lasta, rullamitta, vati, pesusieni
  • Esimerkkejä saumalaasteista
    - ARDEX FG Flex microtec saumalaasti saumaleveyksiin 1-6 mm. M1 luokiteltu saumalaasti kuuluu EN 13888 normin mukaan luokkaan CG 2.
    - ARDEX BS Flex saumalaasti saumaleveyksiin 2-12 mm. M1 luokiteltu saumalaasti kuuluu EN 13888 normin mukaan luokkaan CG 2.
    - ARDEX FL saumalaasti saumaleveyksiin 4-15 mm. Saumalaasti kuuluu EN 13888 normin mukaan luokkaan CG 2.


Asennuksen lopputuloksesta vastaa aina asentaja. Emme korvaa asennettujen virheellisesten tuotteiden aiheuttamaa mahdollista haittaa. Tarkista saamasi laatat ennen asentamista. Autamme mielellämme luonnonkivien asnnuksiin liittyvissä kysymyksissä.

 

 

     

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kivikoria päivitetty..

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, tuotetietojen esittämisessä ja liikenteen analysoinnissa.

Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.

OK