Luonnonkivet koostuvat aina erllaisista mineerailesta. Kivien värisävyt saattavat poiketa esitetyistä malleista hivenen riippuen louhitusta kalliokohdista ja eri mineeraalien suhteista. Valikoimme luonnonkivet mahdollisimman hyvin soveltuviksi käytettäväksi eri kohteisiin. Varmista kuitenkin kiven soveltuvuus ja oikea asennustapa kohteeseesi. Väärin asennettuna kivet voivat aiheuttaa värjäytymiä ja vaurioita. Erilliset huomoit löydät tuotepakkauksesta ja nettisvuiltamme kyseisen tuotteen kohdalta. Oikeasta asennustavasta vastaa aina asentaja.
Pohjustustyöt
Sopivat pohjamateriaalit kiven kiinnittämiseen ovat mm. betoni, tiili ja harkko. Myös muut elämättömät pohjat soveltuvat, mutta tulee varmistua, että alusta kestää kiven painon. Päällystettävän pinnan tulee olla puhdas ja kuiva. Puhdista kiinnityspinta ylimääräisestä laastista, pölystä, hilseilevästä maalista yms. Tasoita pintaa ja käsittele se tarvittaessa primerillä tartunnan parantamiseksi.
Huom! Saunassa ei vesieristeitä levyseinään. Huolehdi siitä, että levy ei ime liian nopeasti kosteutta laastista, sillä silloin laasti ei muodosta riittävää tartuntaa kiven pintaan. Ongelmaan auttaa esim. levyn kastelu tai kevyt primerointi.
Kosteissa tiloissa on myös otettava hyvän rakennustavan mukaiset ratkaisut. Esim. saunassa on syytä ottaa huomioon kosteuden vaikutus luonnonkiviin. Hyvän rakennustavan mukaisesti löylästä tuleva kosteus tulisi ohjata aina tuulettuvan rakenteen päälle, ei alle. Tästä syystä oikea ratkaisutapa on liimata höyrynsulkupaperi kiven pintaan, ei kiven taakse. Muussa tapauskessa on kosteusvaurionriski.
Mikäli rakenteellisesti ratkaisu ei ole tehtävissä, suosittelemme tutustumista tuulettaviin kiviratkaisuun Welho-verhoilukivielementtiin
Sommittelu ja kiven työstäminen
Verhoilukivet ladotaan puskuun, eli saumoja ei jätetä. Lado kivet tiililadonnalla: aloita uusi kerros siten, että kivielementtien saumat eivät osu samaan kohtaan seuraavalla kerroksella. Ylimääräinen kivi leikataan kerroksen lopussa timanttilaikalla tai märkäsahalla. Jäljelle jäänyt kivipala on käyttökelpoinen, ja sen voi käyttää hyvin sopivassa kohdassa.
Tarkista alussa vatupassilla, että kivet lähtevät nousemaan suoraan. Mikäli kohteessa on kulmia, suosittelemme aloittamaan asentamisen sisäkulmasta ulkokulmaan. Ulkonurkkiin on saatavilla kulmapaloja, jolloin kivet menevät hivenen limittäin sormiliitoksen tapaan. Sisäkulmat onnistuvat siististi myös ilman kulmapaloja.
Huom! Mikäli kivet asennetaan levyseinään, täytyy huomioida levyn kestävyys. On tärkeää, että kiven paino kohdistuu lattiaan tai muuhun vastaavaan tasoon tai mekaaniseen tukeen.
Kiinnittäminen
Sekoita kiinnityslaasti aineen valmistajan ohjeiden mukaisesti. Sekoita laastia vain kerralla tarvitsemasi määrä. Levitä laasti joko suoraan kiveen tai pinnoitettavalle alustalle. Levitä laasti auki harvajakoisella laastikammalla.
Kosteudelle alttiit paikat
Kosteusvaurioiden välttämiseksi suosittelemme tiivistämään läpivientireiät ja löylynheittokohdan. Liuskekiviset verhoilukivet sisältävät aina pienissä määrin rautaa ja muita mineeraaleja, jotka voivat jatkuvassa kosteudessa aiheuttaa värjääntymisongelman.
Loppupuhdistus ja huolto
Laastijäämät tulee poistaa heti tuoreeltaan kuivalla paperilla pyyhkien.
Normaaleissa, kuivissa tiloissa pöly yms. lika harjataan pehmeällä harjalla tai imuroidaan.
Kosteissa tiloissa, esim. saunan palomuurissa kivet voidaan kastella reilusti ja tarvittaessa harjata harjalla. Tahrat kannattaa puhdistaa heti tuoreeltaan. Puhdistuksessa voidaan käyttää normaalisti vettä, harjaa ja pesuainetta.
Vinkki:
Tutustu myös
-
Kivien välissä oleva liima on testattu Suomessa ja todettu kestävän kuumia paikkoja. Liima ei myöskään höyrysty merkittävästi Testiraportti
-
Allergiaherkille suosittelemme kuitenkin tutustumista Hengitysliiton VOC-päästöihin
Kiven oikeanoppisesta kiinnityksestä vastaa aina asentaja
Työkalut ja tarvikkeet
- Timanttilaikka tai märkäsaha, vatupassi, rullamitta. Lisäksi on hyvä olla harja ja rätti.Alustaan soveltuva kiinnitysaine, esim.- Kiviseinään kivet asennetaan aina C2-luokitetulla laastilla, kuten Kiillon tai Fesconin Saneerauslaasti, Ardexin X77 (X78).
- Puukiukaan taakse on käytettävä kuitupitoista laastia, esim. Ardex.
- Levyseinäkiinnityksessä ja kuumissa ( yli 90 C) kohteissa voidaan käyttää elastista liimamassaa, kuten Sikaflex FC-11, Eurodecor, Soudal Fix-All HighTack tai Ardex.